Lapissa kaikki kukkii nopeasti, ja vaikka kesälomasta onkin jo aikaa, voi näin ruskan aikaan palata Lapin kesän tunnelmiin ja ihastella (lähes) yöttömän yön tunnelmia heinäkuulta.

Kesäloman kohokohta oli kävelyretki Lappiin. Tänä vuonna tapojemme vastaisesti leikittiin ylempää keskiluokkaa ja matkustettiin mennen tullenilmojen halki. Lentävän kulkuvälineen etuna on erityisesti säästynyt aika: vartissa Helsinki-Vantaalle, sujuvien tsekkausten jälkeen portin kautta koneeseen ja 1,5 tuntia Etelä-Suomen kiitotieltä irtoamisen jälkeen käveltiin jo pinta-alaltaan Suomen suurimman kunnan, Ivalo/Avvil lentokentällä koneesta kohti asemarakennusta lämpimässä kesäillassa. Kustannuksiltaan matka tuli kahdelta hengeltä yli tuplasti kalliimmaksi autoiluun verrattuna, kun kokonaisuuteen laski myös taksi- ja bussietapit pohjoisessa ja etelässä. Huvittavinta menomatkalla oli lentokapteenin sanat onnistuneen laskeutumisen jälkeen: "Tervetuloa Inariin, kiitos että valitsitte Finnairin Oneworld -lennon." Mitä?! Oliko meillä vaihtoehtoja?? Käsittääkseni mikään muu lentoyhtiö ei lennä Helsingistä Ivaloon...

Lennolta kimppataksilla muutaman muun samalla lennolla tulleen kanssa Ivalon keskustaan, ruokaa Kultahipussa Ivalojoen rannalla, viimeiset ostokset S-marketista ja bussikyydillä illaksi mökille Inariin.

Suurinpana haittana lentokoneella matkustamisessa on tietysti se, että koirat eivät tänä vuonna päässeet nauttimaan Lapin lumosta. Sen kyllä huomasi matkan varrella monessa kohdassa, sillä onhan niistä iloa reissuilla ihan samoin kuin arjessakin. Seuraavalla kerralla ei kyllä lähdetä ilman koiria, vaikka eipä niillä Tampereella lihapatojen ääressä mikään hätä ollut meidän reissun aikana.

Tämän vuoden retkikohteena oli Paistunturien erämaa-alue, joka jää Suomen ja Norjan rajan, Inari-Karigasniemi-tien ja Inari-Utsjoki-tien väliin suomineidon posken kohdalle (kts. kartta alla). Kuljettu reitti (n. 80-90 km) on merkitty karttaa mustalla, merkityt retkeilyreitit punaisella ja valtakunnan raja keltaisella. Meidän reitti koostui kulkemisesta merkittyä reittiä Utsjoen päässä, suunnistusosuudesta omilla poluilla retken puolivälissä ja jonkin matkaa Kevon luonnonpuiston merkitystä reitistä.

Olen kävellyt Kevon kanjonin reitin (ao. kartassa alempi punainen viiva Utsjoen tieltä Karigasniemen tielle) 63 km ensimmäisenä vaelluksena tasan 10 vuotta sitten. Vaikka sillä reitillä riittää kulkijoita, kävelijöiden määrä on ratkaisevasti vähäisempi Guivin tuvan kautta kulkevalla lenkillä ja saatiinkin kulkea Ruktajärven risteykseen saakka ihan rauhassa koko matkan ajan muutamaa Guivilla majoittunutta tätiä lukuunottamatta. Eikä ne täditkään pahaksi häiriöksi olleet :)

Lennon laskeutumista seuraavana päivänä hypättiin Inarista postibussiin kohti Utsjokea ja jäätiin pois vähän ennen kirkonkylää Utsjoen kirkkotuvilla Mantojärvellä. Alkumatka kuljettiin n. 10 kilometriä Utsjoen ympäristössä kulkevaa rangasreittiä Koahppelasjärven tuvalle yöksi. Ketään muita ei tuvalla ollut yötä, joten saatiin olla omassa rauhassa.

Tänä vuonna Lapissa on ennätysmäärä sopuleita, eli sellaisia hamsterinnäköisiä mutta kauniimpia äänekkäitä pieniä hiiriä. Olivat erittäin tietoisia omista tiluksistaan ja kulkija sai kuulla välittömästi kunniansa, jos erehtyi siirtämään kenkänsä paria metriä lähemmäksi arvon sopulin kotikolon ovea.

Sopuli perusasennossa

Maisemat oli koko reitin aikana mukavan vaihtelevat, vesistöjä = juomapisteitä oli paljon ja eteneminen oli sujuvaa. Näkyvyys oli hyvä, sillä kasvillisuus oli pääosin helppokulkuista varvikkoa ja matalaa tunturikoivikkoa. Tämä yhdessä riittävien korkeuserojen kanssa teki suunnistamisen helpoksi.

Kävelemispäiviä meillä oli seitsenän ja maastossa olitiin viisi yötä; kolme autiotuvissa (Koahppelasjärvi, Guivi, Njavgoaivi) ja kaksi teltassa. Metsähallituksen ylläpitämien autiotupien etuna on polttopuun saannin helppous, kaasuliesi ruuantekoon sekä vaatteiden kuivaamismahdollisuus kamiinan voimalla. Teltassa puolestaan on se etu, että siellä ei ole liian kuuma nukkua.

Vuoden luontokuva -ehdokas - melko varma voittaja.

Seuraa varustekatsaus:

Haltin puhallettava makuualusta meni rikki viime reissulla rankkojen etappien jälkeen koirien suorittamissa energisissä petaamispuuhissa, joten jouduin hankkimaan hyvälle alustalle seuraajan. Ilmatäytteistä en enää viitsinyt hankkia niiden huonon kestävyyden takia, joten patjan virkaa pääsi ajamaan Therm-a-Restin Ridgerest. Ei se puhallettavaa alustaa päihitä muussa kuin keveydessä ja helppohoitoisuudessa: isompi pakattaessa ja kovempi nukkuessa. Seuraavalle retkelle aion hankkia uuden puhallettavan - rikkimenemisen uhalla.

Muutaman vuoden avauskokoonpanon tähtihyökkääjänä loistanut Osprey Talon 33 -reppuni sen sijaan lunasti jälleen kaikki odotukset ja tarjosi paljon ilon hetkiä tälläkin retkellä. Paitsi että se on valittu Erä-lehden 3/2009 testin voittajaksi, se on myös helvetin hienon näköinen. Voi veljet :)

Ei me mitään testiuskovaisia olla, mutta keltaisen kaunottareni Osprey Talon 33:n kaverina retkillä kulkee em. repputestissä kakkoseksi yltänyt Salomon Raid Revo 30.

Ja kyllä; reput on todellakin tilavuudeltaan 33 ja 30 litraa (ei esim. 65 litraa, niinkuin "perinteiset" vaellusrinkat) ja se riittää erinomaisesti viikon reissulle. Myös kantamusten paino on pienemmän tilavuuden mukainen: paitsi että reput ovat tyhjinä kevyitä, retkivarustuksessa täydellä ruokalatauksella kantamus painaa n. 13 kg kumpikin (ei esimerkiksi yli 20 kg, niinkuin isojen rinkkojen kanssa kulkeville helposti käy). On aika eri asia kävellä esimerkiksi 80 kilometriä 13 kilon repulla kuin 23 kiloa kamaa selässään. Ensi kertoja retkelle lähtevät: valitkaa siis reppu hyvin, pakatkaa se täyteen - ja jättäkään puolet kamoista kotiin :)

Kamat kuivamassa autiotuvan seinällä. Vesikuuppa toimi hyvin lautasena.

Halti Airlite Twin -telttaan mahtuu hyvin kaksi. Kamat ja kengät yöpyvät ulko- ja sisäkankaan väliin jäävässä välikössä.

Containereita: Kahvi, sokeri ja maitojauhe kulkevat hyvin pakastepulloissa. Vaikka tavaroista onkin vain välttämättömät (ja siitä puolet) mukana, tiskiharjasta en luovu.

Säät suosivat koko reissun ajan: ei paahtavan kuumaa, mutta poutapilvistä. Yhtenä päivänä satoi puolisen tuntia, mutta onneksi keskellä päivää, joten ehdittiin kävelemään vaatteet kuivaksi ennen leiriytymistä. Sateesta huolimatta saatiin maapuusta hyvä nuotio aikaiseksi. Ilta ilman nuotiota olisi ollut huono leiri-ilta.

Näkyvyys ylsi paikoitellen Norjan puolelle, jossa huiput ovat juhlavasti lumihuippuisia.

Elämäni ensimmäiset joesta kalastetut virveli-kalat! Eikä ollut edes Lotto-lippa, vaan joku huonompi (kun mulle ei kuulemma voi antaa parasta, koska se on kuitenkin pohjassa kiinni. Pyh ja pah.) Tietysti saalis paistettiin, vaikka olivatkin vähän säälittävän kokoisia.

Ai miten niin kullankaivuu on hankalaa?! Täällähän voita isomuksia on joenvarret täynnä.

Puolessa välissä reissua siirryttiin erämaa-alueelta Kevon luonnonpuiston alueelle 640,5 metrin korkuisen Guivi-tunturin huipun kautta.

10 kilsaa Guivilta etelään erämaa-alueen ulkopuolella pysähdyttiin lounaalle Akukammiin. Hienosti uudistettu kammi oli siisti ja hukkui maastoon lähes täydellisesti.

Neljäntenä iltana paistettiin lättyjä hienossa auringonlaskussa Njavgoaivin tuvalla.

Reitin loppupiste Sulaoja, Karigasniemen tien varressa. Viimeisten kilometrien aikana ennen tien varteen tulemista vastaan tuli useampi retkikunta, joista suurin osa oli suuntaamassa Kevon kanjonin reitille. Parkkipaikka Sulaojalla olikin täynnä autoja, joten ilmeisen paljon oli tuohon aikaan kulkijoita liikkeellä Kevon reitillä, vaikkei niitä meidän kulku-uralla juurikaan näkynyt.

Sulaojalta bussilla Inariin saunomaan. Retkestä jäi erityisesti mieleen helppokulkuinen maasto, jossa näki pitkälle pitkälle.

Kiritään kiinni kuulumisia, tällä kertaa vuorossa heinäkuussa eletyn kesäloman tärkeimmät highlightit.

Kuva 1. Oi niitä aikoja. Tällaisten lappujen kirjoittaminen on töissäolon parhaita hetkiä (irtisanoutumisilmoitusten jättämisen lisäksi :)

Loman alkamisen kunniaksi auto otti ja hajosi - ja sillä korjaamoreissulla se on edelleen (7. viikko meneillään). Jos jollain on kuluttaja-asiamieheltä saatuja vinkkejä kuluttajan oikeuksista hieman pitkäksi venyneissä korjaustoimenpiteissä, otan neuvoja ilolla vastaan! Monen tuhannen euron korjaamolaskussa prosenttikin on monta euroa...

Kuva 2. Autoton ihminen nauttii lomastaan syrjäisessä, mutta vireässä pääkaupungissa. Tällä kertaa Alppipuiston ilmaiskonserttiin olivat päässeet myös Sepi ja Saaka. Esiitymisvuorossa Gommi ja Pommi.

Kuva 3. Kauniisti kukkiva koriste-/marja-aronia Pitäjänmäkeen menevän pyörätien varressa. Työpaikan vaihdon myötä olen siirtynyt työmatkapyöräilijäksi. Matkaa kertyy 6 kilometriä suuntaansa, mikä on oikein sopiva matka päivittäin mennen tullen taitettavaksi. Vasta yhtenä aamuna olen kastunut. Kypärän hankin heti ensimmäisellä viikolla, koska oli noloa liikkua samassa porukassa, jossa kaikilla muilla oli kypärät.

Kuva 4. Kesäloman alussa käytiin Jaanan kanssa päiväseltään Tallinnassa. Kiitos seurasta! Sää oli lämmin, mutta Stockalla oli ihanan viileä :) Matka keskittyi alennusmyynteihin, eikä ehditty ihmettelemään kaupunkia pikaista kävelykierrosta enempää. Jäipä ainakin nähtävää seuraavaksi kerraksi! Onneksi sentään laivamatka meni perinteisen kaavan mukaisesti: tungosta ja ahdistusta terminaalissa, huonoja ja vielä vähän huonompia karaokevetoja laivan baarissa, pullojen kilinää Tax Freessä ja ylihinnoiteltua ruokaa tullessa. Mutta kaikki ostokset tulivat tottakai tarpeeseen, joten hyvä reissu oli!

Kuvat 5-6. Yhtenä lomapäivänä oltiin iskän kanssa eväsretkellä Pukalan virkistysmetsässä Orivedellä. "Oriveden länsipuolella, rauhallisella metsäalueella sijaitsevan Pukalan virkistysmetsän sydän on syvä ja kirkasvetinen Pukalajärvi. Etelä-Suomen Inariksi luonnehditun Pukalan syvimmäksi kohdaksi on mitattu jopa 54 metriä. Metsähallitus on rauhoittanut hallinnassaan olevat Pukalajärven pohjoispuolen rantametsät sekä saaret vuonna 1968.". Sää oli lämmin ja aurinkoinen ja koirat pääsivät uimaan monta kertaa lenkin aikana.

Kuva 7. Loman toiseksi viikoksi siirryttiin koirien kanssa mummoa morjestamaan Hauholle. Ohjelmassa oli viltillä makaamista ja lehden lukemista, pihakeinussa istumista ja toisen lehden lukemista sekä välillä myös jotain raskaampia askareita, kuten syömistä.

Kuva 8. Ahkeraliisat kukkivat hyvin aitan rapulla. Näitä voisi laittaa omallekin parvekkeelle ensi kevänä.

Kuvat 9-10. Kyläjärven vesi oli n. 25 asteista, joten koiria ei tarvinnut kovin kauaa houkutella veteen. Kummallakin oli tukkaa jo sen verran, että aikamoinen koiran haju tuli sisälle järvessä lutatun päivän jälkeen.

"Heitä kalikkaa äläkä seiso siinä tyhjänpanttina!", ajattelee Saaga.

Kuva 11. Jotta lomailu ei olisi mennyt pelkäksi oleiluksi, suoritettiin työvelvoitteet matonpesulla.

Kuva 12. Kesään kuuluu - paitsi kärpäset ja mäntysuopa - myös leivontaharrastuksen ylläpitäminen. Ahkerana kondiittorina leivon säännöllisesti - yhden kerran joka vuosi :) Tämä suuri hetki koittaa aina kesälomalla mummolassa, kun edellisen vuoden leivontaepäonnistumisen muisto on kultaantunut ja jälleen kerran yritän esittää "etevää lastenlasta". Vuonna 2010 kesäloman kokeilevan keittiön aiheena oli juustokakku. Jos tämä suuri luomus ei ole jäänyt pysyvästi verkkokalvoillenne, voitte käydä tutustumassa lopputulokseen täällä. Kuten kuvasta näkyy, voitte uskoa, että Kodin Kuvalehden kannessa se kakku näytti kovin erilaiselta... Valmis kakku näytti enemmän munakkaalta kuin juustokakulta. Tiivis vadelmavuoraus tosin peitti surullisennäköisen, mutta hyvänmakuisen sisälmyksen alleen. Kyllähän se syötyä tuli, vaikkei järin kaunis ollutkaan.

Viime vuoden epäonnistumisesta oppineena tänä vuonna laskettiin haasteen tasoa: unohdetaan tuorejuustot ja muut hienostelut ja pysytään perinteisissä raaka-aineissa: voi, sokeri, jauhot ja vesi. Tavoitteena siis perinteinen pulla. Jotta haaste ei olisi sentään ihan naurettavan helppo, valittiin tavoitteeksi "tuunattu pulla" eli korvapuustit. Epäonnistumisen riskiä vähennettiin sillä, että taikina oli tehty kondiittorimestarille valmiina, joten mun osuudeksi jäi käytännössä pelkkä luova osuus kaulimisesta täyttämisen kautta voiteluun ja uuniinlaittoon.

Lopputulos jälleen kerran hyvin tekijän taitoja kuvaava: kauniiden tasaisten puustien sijaan pelti tuli ulos uunista täynnä isoja ja leveitä möhkäleitä, joista joka ikinen ihan päälleistutuilta. Oho, taas kävi näin. Eipä onnistunut leivontahanke tänäkään vuonna. En kuitenkaan lannistu, vaan jatkan säännöllistä leivontaharrastustani jälleen ensi kesänä. Voisiko korvapuusteista päästä vielä helpommalle tasolle?

Mitä 7-luokan ekoilla köksäntunneilla tehtiin? Mikä ohje on ihan ensimmäisenä siinä kirjassa? Mitä niille äidin pikku talttahampaille opetetaan ruuanlaitosta heti ensimmäiseksi sen jälkeen, kun ovat oppineet pesemään kätensä ennen keittiöön astumista ja kutsumaan rättiä "rätti"-sanan sijasta "pöytäpyyhkeeksi"? Olisko teeleipiä?! Ne on ehkä vuorossa ensi vuonna. Katsotaan, miten niidenkin valmistuksessa voi epäonnistua. Pysykää kanavalla :)

Kuva 13. Tositapahtumia Tuuloksen SEO-aseman mittarista. Joskus harmittaa urakalla.

Vikalla lomaviikolla nautittiin Tampereen kulttuuriannista osana Teatterikesää järjestettävässä Tapahtumien yössä. Erinomaisessa seurassa nautittiin ranskalaisia herkkuja keskustorilla, curryvurstia ja teekkarien juomalauluja Plevnassa, hieman torsoksi jäänyt tulishow Tallipihalla, musiikkielämyksiä Finlaysonilla ja nestetankkausta The Grillin terassilla. Ilta oli lämmin, mutta pimeni yön pieninä tunteina.

Kuva 14. Yönäkymä Satakunnankadun sillalta Tammerkoskea pohjoiseen.

Kuva 15. Samettiruusut, Hotelli Ilves ja Koskipuisto yövaloissa.

Yksi viikko lomasta käveltiin Paistunturin maastossa Utsjoen lounaispuolella. Siitä kuitenkin oma kuvaspektaakkelinsa myöhemmin.

Loman ensimmäisenä viikonloppuna käytiin Seran kanssa kisaamassa Seinäjoella MM-karsinnoissa. Saaga jäi Tampereelle hoitoon, ja Sera sai YK-SIN kahden ihmisen huomiota KO-KO viikonlopun ajan. Harvinaista herkkua, josta koiraraukka otti tietysti kaiken ilon irti.

Sera keräsi arvokisanollansa jo talven aikana, mutta Saagalta jäi tuplanolla puuttumaan. Yritystä tuplan saavuttamiseksi oli touko-kesäkuun aikana ihan aktiivisesti, mutta osaaminen ei tällä kertaa riittänyt. Ei se oikeastaan lopulta edes harmittanut, sillä Saagan estevarmuus on vielä sen verran puolitiessään, että sille (ja mulle = meille) tekee ihan hyvää treenata vuosi ja näyttää kaikille parasta osaamistamme ensimmäisen kerran vasta vuoden 2012 arvokisoissa.

Uuden karsintaformaatin mukaisesti 45 ihanneajan alittanutta nollatulosta pääsivät lauantain radoilta jatkoon sunnuntain radoille. Me tehtiin lauantaina puhdas rata heti päivän ensimmäisestä kisasta (sij. 9./87), joten päästiin sen radan tuloksella sunnuntain radoille. Tämä rata oli meiltä hyvä: vaikka hävittiinkin voittajalle 2,16 s., ei oltu läheskään hitain nollan tehnyt koirakko, vaan taakse jäi peräti 12 koirakkoa!

Rata oli hauska: ilman liikettä ei pärjännyt, mutta oikealla ajoituksella ja ennakoivalla ohjauksella se oli ihan peruskauraa. Hankaluuksia joillekin koirakoille tuotti erityisesti väli 6-12.

Lauantain toinen rata näytti tältä. Tälle emme siis osallistuneet, koska olimme lunastaneet paikan sunnuntaille jo päivän ensimmäiseltä radalta. Lauantain ratojen jälkeen medeissä jatkoon pääsi 31 koirakkoa (olisi voinut päästä max. 45). Vesikoiria oli yhteensä 7 kpl: Vimma, Rubi, Natso, Sera, Ziki, Hellu ja Deli.

Sunnuntaina eka rata hyllytettiin esteellä nro 4 (putki/A-valinta; Sera valitsi A-esteen). Väärä estevalinta oli itselleni suuri yllätys, sillä ohjasin hypyn (3) vasemman siivekkeen kautta kohti putkea (4). Jostain syystä mun ohjaus ei ollut riittävä ja A-esteen vetovoima oli niin suuri, että se oli Sepin mielestä parempi vaihtoehto. Harmi, sillä olisin halunnut päästä testaamaan A-esteen alastulokontaktin toimivuutta ja ehtimistä esteiden 8-9-10 ohjauksiin.

Tokalta radalta tuli harmillinen - tosi amatöörimäinen vitonen typerästä ohjausmokasta esteellä nro 9. Lähdin kepeiltä (7) pinkomaan kuuttasataa kohti putkea (10) ehtiäikseni putken ulostulon vasemmalle puolelle (putken taakse). Siinä kiihdytellessäni en ohjannut lainkaan hyppyä (9) ja Sera kuuliaisena koirana rynnisti yhtä kovaa sen ohi. Harmi! Eikun nopeesti takaisin ja rata kunnialla loppuun. Tämä jäi harmittamaan - niin typerä virhe!

VIDEO SERAN RADASTA LÖYTYY TÄÄLTÄ.

Sunnuntain kolmas rata meni hyvin; siitä 0 vp. ja sij. 2./21 ja pisteitä 14,4 p. Voittajalle hävittiin kuitenkin yli 3 sekuntia. Pussin ohjasin oikealta puolelta - toisin kuin suurin osa muista ohjaajista. A:n kontakti onnistui hyvin. Keinulla (13) sain hyvin etumatkaa taaksetyöntöön (15).

VIDEO SERAN FINAALIRADASTA LÖYTYY TÄÄLTÄ.

Lopputuloksissa oltiin sijalla 12. Se on kolme pykälää parempi kuin viime vuoden 2010 vastaavissa kisoissa. Ohjauksellisesti olin pääosaltaan tosi tyytyväinen ratoihin, enkä vaihtaisi suunnitelmia, vaikka pääsisin suorittamaan radat uudelleen. Sera toimi omalle tavalleen tyypillisesti jälleen kuin unelma: tekee vain sen, mitä ohjataan ja niin hyvin kuin pystyy. Se ei sovella, säädä eikä hätäile, vaan tekee tosi tarkkaa työtä (ja paikkailee mun ohjausmokia tosi hyvin mun eduksi). Voi kun oppisi luottamaan Saagaankin samalla tavalla.

Muista vesikoirista myös Vimma & Hanna, Rubi & Sanna ja Natso & Miia pääsivät lopputuloslistoille. Hienoa!

Karsintaformaatin muuttuminen ei mielestäni vaikuttanut niinkuin sen toivottiin: kärkeen ei tullut nopeita koirakoita, vaan oikeastaan päin vastoin. Mielenkiintoista olisi laskea, miten joukkuekokoonpanot olisivat muuttuneet, jos myös lauantaina radan tulos olisi otettu pistelaskuun mukaan. Onko joku laskenut tämän vaihtoehdon mukaisia lopputuloksia?

Ongelma ei ehkä kuitenkaan ollut pistelaskussa, vaan radoissa: ne suosivat meidän kaltaisia ei-niin-supernopeita koirakoita. Radoissa oli useita kohtia, jotka nopean koiran kanssa osoittautuivat erittäin haastaviksi, mutta koiran ollessa hitaampi, ohjaaja pystyi valitsemaan toisen ohjauksen ja tilanne helpottui oleellisesti.

Pääasia, että treenikaverit Taneli ja Pantse ylsivät tasoiselleen sijalle ja ovat edustamassa Suomea PM-kisoissa 2011. Hyvä HSKH, hyvä Pantse! :)

Syksy pyörähti käyntiin elokuun puolivälissä, kun työt lähes 5-viikkoisen kesäloman jälkeen jatkuivat. Laiskasta päivitystahdista johtuen on syytä kerrata alkukesän kuulumiset ennen lomakokemusten muistelua.

Kuva 1. Vaihdoin työpaikkaa kesäkuun alusta Tokoinlahden puolelta toiselle. Vanhaan työpaikkan jäi korvaamattomien kahvipöytäkeskustelujen lisäksi paljon hyviä tyyppejä.

Kuva 2. "Hitaasti hyvä tulee" -teemalla lähti käyntiin Ojangon koiraurheiluareenan pystytys. Aikataulut ovat venähtäneet n. kaksi kuukautta, mutta toivotaan, että hallikausi korkataan vielä tämän vuoden puolella.

Kuva 3. Porvoon agilitykisoissa kesäkuussa oli maisemat kohdallaan. Kisa oli viimeinen mahdollinen taisto, jossa Saagalla olisi ollut mahdollista tienata puuttuva tuplanollatulos SM-kisoja ja MM-karsintoja varten.

Kuva 4. Onneksi sentään uimaan pääsi, vaikkei sitä tuplaa tullutkaan. Tuplanolla jäi Saagalta tänä vuonna puuttumaan, joten ensimmäisiin arvokisoihin ei päästy vielä ensimmäisenä 3-luokassa vietettynä kesänä. Paremmalla onnella Jyväskylän SM-kisoihin ja Liedon MM-karsintoihin kesällä 2012!

Kuvat 5-6. Alkukesällä käytiin moikkaamassa mummua ja ihastelemassa kesän kukkaloistoa. Mummu oli saanut Potterit luettua ja oli siirtynyt kevyeen kesälukemiseen, Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan.

Kuva 7. Ehdittiin loman aikana myös - arvatkaa minne. Oliko jollain remonttisuunnitelmia syksyksi? Tässä varteenotettava vaihtoehto esim. olohuoneen tehosteseinäksi!

Kuva 8. Tammelantorilta pari leimaa mustamakkara-passiin, mansikkalitrat nro 12 ja 13 (yhteensä kesän aikana ostin 17 litraa mansikoita "heti käyttöön", jos pysyin laskuissa) ja pensasmustikoita. Nykyään niitä saa ihan suomalaisina! Kun näin niitä ekan kerran 2000-luvun alussa, ne oli kaikki saksalaisia ja tuplahintaisia.

Kuva 9. Agi-SM-kisoissa Nastolassa kesäkuussa Saaga toimitti turistin virkaa tyylikkäästi koko pääosin aurinkoisen viikonlopun.

Kuva 10. Sepin ja mun olisi pitänyt olla täydessä iskussa ja valmiina taistoon, mutta Sepin ilme kuvasi kummankin suorituksen tasoa: hauskaa oli, mutta vain vähän sinne päin. Yksilöradalla yksi rima putosi - ja siinä meni meidän finaalipaikka. Kyllä harmitti! Mutta vielä enemmän harmitti kontaktivirhe A-esteellä joukkueradalla. Ilman sitä vitosta HSKH:n joukkue olisi ollut mitaleilla... Seuratuloksesta oltiin kuitenkin ylpeitä: minien 7. sija, maksien 8. sija ja medien 9. sija takasivat HSKH:lle seuramestaruuden 2012!

Kuva 11. Juhannuksenviettoon tulee varautua riittävin ruokavaroin, ettei mikään pääse loppumaan eikä kukaan 12 henkilöstä jää nälkäiseksi.

(Tämä kirjoitus on päivitetty oikeesti myöhemmin, mutta järjestyksen ylläpitämiseksi päivätään lähemmäksi H-hetkeä.)

Varaslähtönä kesälomaan, viikko ennen töiden päättymistä päästiin taas viettämään hauskaa viikonloppua Kittamaalle Sannan ja Jaskan tiluksille aurinkoiseen Uuteenkaupunkiin. Tällä kertaa Annan, Annan, Sannan, Sannan, Miian, Kaisan ja Jaanan lisäksi paikalla oli myös 12 vesikoiraa ja herra Partanen, tuo koira joka on enemmän vesikoira kuin vesikoirat itse :)

Kuva 1. Kittamaalla paistaa aina aurinko ja koirat likosivat vedessä noin 90 % viikonlopusta

Ylärivi: Mena, Saaga, Mila, Sera ja Ansa
Alarivi: Partanen, Neva, Marta, Zia, Luru ja Uma
Kuvasta puuttuvat: Nero ja pikku-Caos

Kuvat 2-3. Ensin pikku-Caos ihmetteli laiturilta, sitten se jo mulahti veteen itsekin.

Kuva 4. Aamupala nautittiin merinäköalapaikalta

Kuva 5. Kaikki koirat olivat kiltisti kytkettyinä.

Kuva 6. Sera, Saaga, Mila, Uma, Mena ja Neva.

Kuva 7. Saunavihdat on rakennettu itse kaadetuista koivuista, tottakai.

Kuva 8. Heinäkuun alussa kukat kukkivat täysillä.

Kuva 9. Meno ja meininki aamusta iltaan takasi sen, että koirat nukkuivat hiljaa ja kiltisti illasta aamuun.

Kuva 10. Länsirannikkolaista merenrantaa

Kuva 11. Grilliherkkuja oli koko komppanialle!

Kuva 12. Sunnuntaina pikku-Caos pääsi tutustumaan lampaisiin. Lampaat taisivat olla enemmän kiinnostuneita pienestä koiranpennusta kuin koira lampaista.

Kuva 13. Lampaat ovat hauskoja eläimiä.

Kuva 14. Samaan aikaan toisaalla: Kun Caos tutustui lampaisiin, muu porukka oli saunan eteisessä odottamassa uimaan pääsyä. Olisi sinne vielä muutama mahtunut :)

Kuva 15. Sepi tarkkailee tilanteen kehittymistä.

Mutta eihän se viikonloppu pelkkää lomailua ollut, vaan päästiin myös huolehtimaan luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta pajukon harvennuksen muodossa.

Kuva 16. Tässä oli välineistö (huom. ensiapupakkaus). Huom! Varustukseen kuului myös kylmälaukku eväitä varten.

Kuva 17. Työhanskoissa on oltava tyyliä :)

Kuva 18. Tästä ne pajut lähti...

Kuva 19. ... ja tähän ne pajut pääty. Hieno kasa täynnä ylpeitä monimuotoisuuden vaalijoita!